*

Juha Karjalainen Länsimaisten arvojen puolesta

Kyse on turvallisuuden heikentymisestä, ei turvattomuuden tunteesta

  • Maahanmuuttajia Itävallan rajan tuntumassa.
    Maahanmuuttajia Itävallan rajan tuntumassa.

MTV uutisoi 03.01.2018 väkivaltarikollisuuden lisääntyneen Saksassa. Uutisen mukaan syynä siihen ovat turvapaikanhakijamiehet. Tilastot kertovat, että väkivaltarikokset lisääntyivät maassa noin 10 prosenttia vuosina 2015 ja 2016: “Hallituksen rahoittaman tuoreen tutkimuksen mukaan suurin syy väkivaltaisten rikosten lisääntymiseen ovat maahan saapuneet nuoret miespuoliset turvapaikanhakijat. Tutkimuksen mukaan valtaosaan lisääntyneistä väkivaltarikostapauksista liittyy nuori, 14-30 -vuotias, turvapaikanhakijamies.”

 

Tutkimustulos Saksasta kertoo tutkimuksen muodossa sen, mistä jo useat maahanmuuttokriitikot ovat varoittaneet aikoja sitten. Julkisessa keskustelussa tupataan typistämään keskustelu turvapaikanhakijoiden rikoksista turvattomuuden tunne -käsitteeseen. Tunteista puhumisessa ei sinänsä ole mitään väärää. Keskustelun taipumus on kuitenkin jumittua juuri tuohon tunneosuuteen. Tämän seurauksena saatetaan jopa kyseenalaistaa tämän tunteen oikeutusta. Kuten saksalainen tutkimus osoittaa, turvattomuus perustuu tosiasialliseen turvallisuuden heikentymiseen yhteiskunnassa, eikä mihinkään mielikuvitukseen.


Maahanmuuttokriitikkona vastustan turvallisuuden heikentymistä yhteiskunnassa. Valitettavasti samaa ei voi sanoa edes suurimmasta osasta valtavirtapoliitikkoja. Vallassa olevien pitäisi ensisijaisesti välittää kansalaisten turvallisuudesta. Kuitenkin niin kauan, kun lakeja, sopimuksia tai edes lain ja sopimusten tulkintoja ei yritetä muuttaa vastaamaan maahanmuuton aiheuttaman turvallisuuskehityksen haasteisiin, sama meno jatkuu. Tällaiselle välinpitämättömyydelle ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan on nimi – se on vastuuttomuus.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Vaikeita asioita kun pitäisi tunne ja järki sovittaa toimimaan yhdessä.

Suomessa kuolee raiskauksen yhteydessä noin yksi nainen vuodessa. Liikenteessä kuolee useita kymmeniä.
Kumpaa pelätään enemmän.

Käyttäjän KreiviOlaf kuva
Tommi O. Pälve

Mitä nyt Suomen tilastoja katsellut, niin naisten turvattomuuden tunne nousee aina ensin ja sitten katuturvallisuuteen liittyvät rikokset. Eli ilmapiiri muuttuu jo huonommaksi ennen kuin väkivalta lisääntyy.

Näissä katuturvallisuusmittauksissa tietenkin välillä on tulkitsemisen varaa. Ei ole kauaa, kun mediassa väitettiin nyt olevan turvallisinta ikinä. Median tutkimuksessa korostettiin liikennerikkomuksia (jotka ovat merkittävästi vähentyneet 30 vuoden aikana) ja jätettiin kokonaan tilastoista pois raiskaukset. Että ei ihme, jos vaikuttaa rauhalliselta.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

Minä muistan vaan sitä, että kaikki puolueet ovat melkein samanlaisia, joten en taaskaan viitsi ajaa yli 200 km päästäkseni äänestämään.

Käyttäjän EsaPaloniemi kuva
Esa Paloniemi

Matut ovat syyllisiä rikoksiin, joten ratkaisu on karkottaa matut.

http://asfalttikukka.blogspot.fi/2018/01/korpinmus...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset